Islanninhevostila Aamuaurinko

Islanninhevosten Kasvatustalli

Etusivu

<3Tervetuloa Islanninhevostila Aamuaurinkoon!

Talli aloitti toimintansa 11.09.2010. Tallilla asustelee 11 islanninhevosta. Tallilla pystyy hoitamaan hevosia, sekä voit käydä tunneilla. Aloitanpa sitten itseni, ja tallin esittelyllä.
Talli siis perutettiin 11.09.2010. Talli sijaitsee syrjäisessä paikassa, lammen vieressä. Tietenkään syrjäisenpaikan vuoksi tallilla ei ole paljon käviöitä, mutta liian yleisillä paikoilla ei tietenkään ole mukava tallia pitää. Talli on siis Virtuaalinen, eli mitään ei tapahdu oikeasti. Talli on rauhallinen, ja mukava paikka, jossa asustelee 11 ihanaa issikkaa. Tallin ympäristöön kuuluu, minun taloni, talli, tarhat, laidun, kenttä, maneesi, hyvät maastot, sekä aivan ihana lampi.
Minä asun tallin pihalla, pienessä punaisessa talossa. Olen 19 vuotias(virtuaalimaailmassa, oikeasti olen 11 w.), ja ratsastanut 7 vuotiaasta lähtien. Rakastan hevosia ylikaiken. Minulla on ruskeat pitkät hiukset, joissa on hiukan luonnonkiharaa. Minulla on vihreät silmät, ja tummat silmäripset. Olen luonteeltani hiukan itserakas(huom!hiukan), saatan olla hiukan negatiivinen, mutta olen myös iloinen, ja pirteä. Minulla on 2 kissaa, ja 1 gerbiili, ja tietysti kaikki 11 issikkaa. Olen ainakin äitini mielestä sosiaalinen. Siinä oli pienenpieni sepustus minusta, ja tallista.

<3

-Hellu

Sitten vielä päivitykset!

« Edell. Toukokuu 2012 Seur. »
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
  1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31